KIWIROLA
Kehitämme yksilöitä ja yrityksiä kasvuun. Tarjoamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille menetelmiä kasvaa sekä henkilökohtaisesti että organisaatioissa. Mottomme on, että ihmiset loistavat kun löytävät oman merkityksellisyytensä sekä itselleen sopivan roolin työyhteisössä.
Palvelut
Henkilöarviointi
Nykyaikaiset, liiketoimintalähtöiset henkilöarviointimenetelät osaksi rekrytointia, yksilöiden ja tiimien kehittämiseen tai henkilöiden urasuunnitteluun
Coaching & mentorointi
Coaching ja mentorointipalvelut osana yksilön kehittymistä tai urasuunnittelua
Konsultointi
Rekrytoinnin konsultointi ja palvelut yrityksille oikeiden rekrytointikanavien tai yksilöiden löytämiseen sekä Suomessa että kansainvälisesti
Valmennus
Esihenkilöryhmien sekä yksilöiden valmennusta eri soveltuvilla menetelmillä yksin tai kumppanieni kanssa.
Suorahaku
Teemme suorahakua nykyaikaisilla menetelmillä ja positiivinen ehdokaskokemus keskiössä.
MEISTÄ
Kiwirola kasvun mahdollistajana
Keskitymme organisaatioiden ja johtamisen kehittämiseen sekä yksilöiden vahvuuksien löytämiseen parhaiden liiketoiminnan tulosten saavuttamiseksi.
Tarjoamme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneille menetelmiä kasvaa sekä henkilökohtaisesti että organisaatioissa.
Haluatko tietää lisää?
Herääkö tarjonnastamme kysyttävää? Tahdotko tietää palveluistamme ja prosesseistamme enemmän?
Yhteistyökumppanit
Kiwirola rakentaa osaamisensa myös verkostojen ja hyvien kumppanuuksien pohjalle ja tarjoaa
palveluitaan sekä omissa nimissään että yhteistyökumppaniensa kautta.

SAM international

Edward Lynx

Hanken & SSE
